Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.02.2026/Pykälä 40


Kulttuuripalveluiden nimikemuutos/Kulttuuripalvelut

 

Tulevaisuuslautakunta 27.01.2026 § 9

 

Valmistelija Kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi

 Tapahtumatalo Raahessa työskentelee kolme henkilöä kiertävässä aamu-, lipunmyynti- ja iltatyövuorossa. Tehtäväkuvat ovat osin keskenään samansisältöisiä, minkä lisäksi kullakin henkilöllä on erillinen vastuualueensa. Kahden henkilön nimike on ollut tähän saakka tapahtumasihteeri ja yhden toimistosihteeri. Nimikkeistön yhdenmukaistamiseksi on järkevää muuttaa toimistosihteerin nimike tapahtumasihteeriksi.

 Nimikemuutoksella ei ole kustannusvaikutuksia.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Kanervo Pauliina

Päätösesitys  Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kulttuuripalveluiden toimistosihteerin nimike muutetaan tapahtumasihteeriksi 1.4.2026 alkaen.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Kaupunginhallitus 02.02.2026 § 40

  

566/01.01.00/2025  

Valmistelija Kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys  Muutetaan kulttuuripalveluiden toimistosihteerin nimike tapahtumasihteeriksi 1.4.2026 alkaen.

Päätös Hyväksyi esityksen.