RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 12
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Raahen nuorisovaltuuston jäsenmäärän nostaminen
Kaupunginhallitus 19.01.2026 § 12
40/00.00.01/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman
Nuorisovaltuuston päätös 10.12.2025, asiakohta 7:
”Nuorisovaltuusto haluaa nostaa jäsenmäärän nykyisestä 13 jäsenestä 15 jäseneen. Perusteluina jäsenmäärän nostamiselle: saisimme jaettua vastuuta enemmän, viime vuosina hakijoita on ollut niin paljon, että jäsenmäärää nostamalla useampi nuori pääsisi mukaan. Tämän vuoden vaaleissa oli 24 hakijaa, joista seitsemän valittiin. Nuorisovaltuustoon haluttaisiin edustajia myös Vihannista. Nuorisovaltuutetuilla on paikat lautakunnissa, kaupunginvaltuustossa ja Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuustossa sekä lukuisissa eri työryhmissä. Näin ollen jäseniä riittäisi, joka paikkaan eikä yhden tarvitsisi olla useassa ryhmässä edustajana. Olisi myös helpompi järjestää tapahtumia nuorille, kun on enemmän tekijöitä. Tarkasteltiin asiaa myös talouden kannalta ja todettiin budjetin riittävän hyvin jäsenmäärän nostoon. Vuosien saatossa jäsenmäärää on toistuvasti laskettu vähäisen hakijamäärän vuoksi. Nyt on kuitenkin tehty kova työ nuorisovaltuuston markkinoimiseksi ja nuorten aktivoimiseksi nuorisovaltuusto toimintaan.”
Nuorisovaltuusto päätti nostaa jäsenmäärän 13 jäsenestä 15 jäseneen. Perusteluina jäsenmäärän nostamiselle ovat työnjakaminen useammalle edustajalle ja toiminnan laajentaminen. Taloudellisesti jäsenmäärän nostaminen on mahdollista talousarvion puitteissa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena
Päätösesitys Hyväksytään nuorisovaltuuston jäsenmäärän nostaminen 13 jäsenestä 15 jäseneen.
Päätös Hyväksyi esityksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |