RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 11
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Raahen musiikkiopiston virkanimikkeen muutos
Tulevaisuuslautakunta 16.12.2025 § 192
Valmistelija Raahen musiikkiopiston rehtori Kristiina Leskinen.
Musiikkiopiston huilunsoiton virkaopettaja jäi viime lukuvuoden päätyttyä eläkkeelle. Tämän lukuvuoden 2025–2026 ajan tehtävää hoitaa määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja. Jotta musiikkiopistossa voidaan jatkossakin kohdentaa opetustunteja tarkoituksenmukaisesti eri oppiaineisiin, on järkevää muuttaa huilunsoitonopettajan virka 1.8.2026 lähtien huilunsoiton päätoimisen tuntiopettajan toistaiseksi voimassa olevaksi viraksi. Tällä muutoksella haetaan myös kustannussäästöjä.
Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Kanervo Pauliina
Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Raahen musiikkiopiston huilunsoitonopettajan virka muutetaan huilunsoiton päätoimiseksi tuntiopettajan viraksi 1.8.2026 alkaen.
Päätös Hyväksyi esityksen.
Kaupunginhallitus 19.01.2026 § 11
826/01.01.00/2025
Valmistelija Raahen musiikkiopiston rehtori Kristiina Leskinen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena
Päätösesitys Muutetaan Raahen musiikkiopiston huilunsoitonopettajan virka huilunsoiton päätoimiseksi tuntiopettajan viraksi 1.8.2026 alkaen.
Päätös Hyväksyi esityksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |