Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konserni- ja riskienhallinnan jaosto
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 47


Varainhoidon kilpailutus

 

Konserni- ja riskienhallinnan jaosto 25.09.2024 § 63

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

 Raahen kaupungin sijoitusperiatteiden (kv 29.4.2024 § 26) mukaan sijoitusvarallisuuden hoito järjestetään ulkopuolisten varainhoitajien toimesta, minkä lisäksi kaupunki voi sijoittaa oman harkinnan mukaisesti enintään 15 prosentin osuutta koko sijoitettavasta varallisuudesta.

 Ulkopuolisia omaisuudenhoitajia on oltava vähintään kaksi eri toimijaa riskien hajauttamiseksi. Kaupunki tarkastelee kilpailutuksen tarvetta ja kilpailutta varainhoitajat tarvittaessa. Sijoitusperiaatteiden mukaan konserni- ja riskienhallinnan jaosto valitsee varainhoitajat.

 Kaupunki on kilpailuttanut varainhoidon viimeksi vuonna 2018, minkä seurauksena valittiin neljä varainhoitajaa.

Esittelijä Talousjohtaja Määttä Päivi

Päätösesitys Kilpailutetaan sijoitusvarallisuuden hoito vuoden 2025 aikana.

Päätetään kilpailutuksen toteutustavasta myöhemmin erikseen.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Konserni- ja riskienhallinnan jaosto 09.10.2025 § 47

  

185/02.05.05/2025  

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

 Konserni- ja riskienhallinnan jaoston kanssa käydyn keskustelun pohjalta esitetään varainhoidon kilpailutus siirrettäväksi niin, että se toteutetaan kevään 2026 aikana.

Esittelijä Talousjohtaja Määttä Päivi

Päätösesitys  Kilpailutetaan varainhoito vuoden 2026 kevätkaudella.

Päätös Hyväksyi esityksen.