Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 27.10.2025/Asianro 3



Raahen kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 ja ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2024–2029

 

Kaupunginhallitus 15.10.2025 § 301

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Katja Mathlin

 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Tavoitteena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Tavoitteena on myös ehkäistä sairauksia ja syrjäytymistä sekä vahvistaa osallisuutta. Asukkaiden hyvinvointia edistetään kaikilla kunnan toimialoilla. Raahelaisten hyvinvoinnista laaditaan laaja hyvinvointikertomus- ja suunnitelma valtuustokausittain. Muina vuosina laaditaan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti. Hyvinvointisuunnitelmassa kuvataan tavoitteet ja toimenpiteet kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi tulevina vuosina.

 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025–2029 on laadittu tulevaisuuslautakunnan alaisten toimialojen monialaisena yhteistyönä. Suunnitelmassa on huomioitu ohjaavat lait, lasten ja nuorten hyvinvointia edistävät palvelut sekä tilastotietoa lasten ja nuorten kasvuoloista ja hyvinvoinnista. Suunnitelmassa on laadittu tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2025-2029.

 Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmassa 2024–2029 on huomioitu ohjaavat lait, kansallinen ikäohjelma 2030 ja laatusuositukset. Ikääntyvän väestön hyvinvointisuunnitelmaa 2024–2029 on ollut työstämässä vanhusneuvoston jäseniä. Neuvoston jäsenet ovat tuoneet kokemusnäkökulmaa ikäihmisten hyvinvointiin. Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman 2024–2029 tavoitteissa on huomioitu laajasti ikääntyvän väestön kokonaisvaltainen hyvinvointi.

 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2025–2029 tavoitteet

  1. Lapsivaikutusten arvioinnin kehittäminen
  2. Nuorten ohjaus- ja palveluverkoston ja koulunuorisotyön kehittäminen
  3. Vanhemmuuden tuen kehittäminen
  4. Seura- ja yhdistystoiminnan kehittäminen
  5. Kehittämistyö syrjäytymisvaarassa olevien vähentämiseksi

Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman tavoitteet vuosille 2024–2029

  1. Merkityksellinen arki
  2. Päihteetön elämä ja sen tukeminen
  3. Terveelliset elintavat ja hyvä mielenterveys
  4. Turvallinen arki

Liitteet Raahen kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2029
Raahen kaupungin ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2024-2029

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys  Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Hyväksytään Raahen kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 ja ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2024–2029.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että hyvinvointikoordinaattori Katja Mathlin saapui kokoukseen klo 17.32, esitteli asiaa kokouksessa, ja poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.59.

Kaupunginvaltuusto 27.10.2025     

707/06.00.00/2025  

Liitteet Raahen kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2029
Raahen kaupungin ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2024-2029

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Hyväksytään Raahen kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2025-2029 ja ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2024–2029.

Päätös