Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 63


Esiopetuksen järjestäminen Raahen kaupungissa

 

Tulevaisuuslautakunta 15.04.2025 § 63

  

276/12.06.00/2025  

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Minna Vuolukka

 Raahen kaupunki järjestää kaikille vuonna 2025 6 vuotta täyttäville lapsille maksutonta esiopetusta ajalla 7.8.2025–30.5.2026. Esiopetusta antavat pedagogisen koulutuksen saaneet opettajat yhteensä 700 tuntia vuodessa eli noin 4 tuntia päivässä koulun työaikojen mukaan. Esiopetus on velvoittavaa perusopetuslain mukaista toimintaa, jota Raahen kaupungissa järjestetään päiväkodeissa hakijamääriin perustuvan tarpeen mukaan alueellinen kokonaisuus huomioiden.

 Suurin osa esiopetuksessa olevista lapsista osallistuu myös esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen ja se toteutuu samassa yksikössä ja pääsääntöisesti myös samassa ryhmässä kuin esiopetuskin. Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille, joten em. toiminnan puitteissa ei järjestetä esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta Raahessa.

 Lukuvuonna 2025–2026 esiopetuspaikkoja on Antinkankaan, Lybeckerinpuiston, Kummatin, Ollinsaaren, Vihannin, Pattasten, Satulehdon ja Saloisten päiväkodeissa. Ilmoittautumisen jälkeen esiopetuksen järjestäjä päättää lapsen esiopetuspaikasta. Tulevaisuuslautakunta on kokouksessaan 28.3.2023, § 35 linjannut, että esiopetusryhmää ei muodostu, mikäli hakijoita on vain viisi tai sen alle.

 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 19.12.2023, § 152 hyväksynyt Tulevaisuuslautakunnan alaisen toiminnan talousarvion vuodelle 2024, jossa opetuspalveluiden tulosalueelta on poistettu esiopetuksen määräraha. Esiopetukseen ei ole sen jälkeen varattu määrärahaa opetuksen tulosalueelle, vaan esiopetus ja esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus on kokonaisuudessaan järjestetty kunnallisissa päiväkodeissa. Kaupungin päiväkodeissa on riittävästi paikkoja esiopetuksen ja sitä täydentävän varhaiskasvatuksen järjestämiseen kaikille raahelaisille lapsille, joten esiopetusta ei osteta yksityisiltä toimijoilta.

 Lukuvuodelle 2025–2026 hakijoita hakuajan puitteissa eri päiväkoteihin oli seuraavasti:

 Antinkangas 44

 Kummatti 14

 Lybeckerinpuisto 34

 Ollinsaari 20

 Pattanen 24

 Saloinen 28 + Vekkula 3

 Satulehto 27

 Vihanti 21

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys  Tulevaisuuslautakunta päättää, että esiopetusta järjestetään jatkossa Antinkankaan, Kummatin, Lybeckerinpuiston, Ollinsaaren, Pattasten, Saloisten, Satulehdon ja Vihannin päiväkodeissa hakijamäärät ja alueiden kokonaisuus huomioiden.

Muutettu päätösesitys Tulevaisuuslautakunta päättää, että esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2025 – 2026 Antinkankaan, Kummatin, Lybeckerinpuiston, Ollinsaaren, Pattasten, Saloisten, Satulehdon ja Vihannin päiväkodeissa hakijamäärät ja alueiden kokonaisuus huomioiden.

Päätös Hyväksyi muutetun päätösesityksen.



Esa Ylisirniö ja Marko Salmela poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.56.