Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 136


Valtuustoaloite: Liputus

 

Kaupunginhallitus 14.04.2025 § 136

  

562/00.01.04/2024  

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Valtuutettujen Seppo Sorvari, Arja Maliniemi ja Paavo Törmi valtuustoaloite 24.6.2024:

 Suomessa vietetään parhaillaan Pride-kuukautta. Se huipentuu tänään alkaneeseen Helsinki Pride –tapahtumaan. Useat Suomen kunnat ja muut julkisyhteisölliset tahot – samoin kuin yrityksetkin huomioivat tapahtuman näyttävästi mm. liputtamalla.

 Raahen kaupungin on syytä liittyä tähän joukkoon. Meidän tulee osoittaa, että Raahe kuuluu kaikille, emmekä ole sokeita sille, mitä ympärillä tapahtuu. Visit Raahe on jo ansiokkaasti aloittanut tämän työn liittymällä verkostoon, jossa pyritään luomaan edellytyksiä seutukunnassamme sateenkaariystävälliselle matkailulle. Tämä tuo Raahelle paitsi positiivista näkyvyyttä niin – toivottavasti – myös matkailuyrittäjille lisätuloja.

 Oulu Pride järjestetään tänä vuonna heinä – elokuun vaihteessa. Sen tiimoilta myös Raahessa vapaaehtoisvoimin järjestetään torstaina 1.8. Pride-iltapäivä.

 Esitän, että Raahen kaupunki huomioi Oulu Pride –tapahtuman sateenkaariliputuksella Raatihuoneen lipputangossa. Osoitetaan, että Raahe todellakin kuuluu kaikille.

 Hallintojohtaja Matti Bergmanin vastaus 8.4.2025:

 Pride-tapahtumia on Suomessa järjestetty viime vuosina kymmenillä paikkakunnilla ja usein vastaava kaupunki on järjestänyt myös Pride-liputuksen. Tapahtumien ajoitus ja kesto on hieman vaihdellut.

 Aloitteen mukaan on toivottu liputuksen mahdollisuutta Raatihuoneen edustalla. Raatihuone edustaa usein kaupunkia virallisten vierailuiden aikaan ja sen lipputanko on hyvä varata tähän käyttöön. Raatihuoneen lipputangossa liputettaisiin kansallisia lippuja, liitto- ja osavaltioiden, Saamen, Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan unionin, Pohjoismaiden neuvoston, läänien ja maakuntien lippuja. Näitä voidaan liputtaa liputuspäivinä tai mikäli Raatihuoneelle saapuisi vieraita ko. tahoilta tai maista. Vastaavasti järjestöjen, yhdistysten ja liikkeiden lippuja voitaisiin liputtaa Museorannassa mikäli järjestöjen tahot vierailevat kaupungissa tai kaupungissa järjestetään näihin liittyviä tapahtumia. Museoranta toimisi myös Pride-liputukselle keskeisenä paikkana elokuun 1. päivänä.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys  Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Keskustelun kuluessa Pekka Poukkula teki esityksen, että aloitteeseen ei anneta hallintojohtaja Matti Bergmanin valmistelemaa vastausta, vaan esitän seuraavaa: "Suomessa meillä on yhteinen lippu, siniristilippu, joka symboloi koko kansakuntaamme. Suomen lippu yhdistää meitä ja toimii kansallisen yhtenäisyyden ja tasa-arvon merkkinä.
Raahen kaupungin nykyinen liputuskäytäntö on jo tämän linjan mukainen, joten sitä ei ole tarvetta muuttaa.
Jokaiselle ihmiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo. Tämä on lähtökohta, jota ei tarvitse erikseen liputtaa. Juuri siksi Suomen lipun alla on tila jokaiselle kansalaiselle yhdenvertaisesti. Kansan yhtenäisyys korostuu etenkin tässä maailman tilanteessa.
Jos avaamme oven yhden järjestön tai aatteen liputukselle, joudumme olemaan valmiita hyväksymään saman oikeuden myös muille, Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa jonain päivänä julkisessa tilassa liehuu jokin muu lippu, jota suuri osa kuntalaisista ei koe sopivaksi tai toivottavaksi.
Meidän tehtävämme päättäjinä on huolehtia siitä, että julkinen tila pysyy kaikkien yhteisenä ja neutraalina. Siksi esitän, että julkisissa lipputangoissa, mukaan lukien Museonranta, jatketaan Raahen kaupungin nykyistä liputuskäytäntöä. että julkisissa lipputangoissa, mukaan lukien Museonranta, jatketaan Raahen kaupungin nykyistä liputuskäytäntöä." Esa Kinnunen ja Jari Seppänen kannattivat Pekka Poukkulan esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, joten kaupunginhallituksen tulee äänestää asiassa. Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti sähköistä äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pekka Poukkulan esitystä, äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.

Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esitys sai 5 JAA-ääntä (Orava Anne-Mari, Ollanketo Tarja, Ylisirniö Kirsi, Nikula Matti, Salmela Marko) ja Pekka Poukkula esitys sai 4 EI-ääntä (Poukkula Pekka, Kinnunen Esa, Seppänen Jari, Lumijärvi Liisa), yksi tyhjää (Sari Pekkala) ja yksi poissa (Anu Mattila).

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 5 - 4, 1 tyhjää, 1 poissa, hyväksynyt kaupunginjohtajan esityksen asiassa.

Kokous keskeytettiin teknisen tauon ajaksi klo 20.12 - 20.16.