Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 23.04.2025/Pykälä 22


Työmarkkinaseminaari 20.-21.8.2025 Lahdessa

 

Yhteistyötoimikunta 09.04.2025 § 34

 

 

Valmistelija Henkilöstöasiantuntija Anja Marjelund

 KT järjestää yhdessä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöjen ja Lahden kaupungin kanssa työmarkkinaseminaarin 20.-21.8.2025 Sibeliustalossa, Lahdessa. Työmarkkinaseminaarin teemana on tulevaisuus. Seminaarin juontaa Jussi-Pekka Rantanen.

 Työmarkkinaseminaari on kunta- ja hyvinvointialan työnantajien ja työntekijöiden edustajien yhteinen tapahtuma, jossa käsitellään ajankohtaisia työmarkkinanäkymiä ja trendejä.  Seminaarin tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa kunta- ja hyvinvointialan asioista sekä verkostoitua osallistujien kesken. Seminaari on järjestetty vuodesta 1987 alkaen. Se on pidetty aiemmin Tampereella ja Raumalla. Vuonna 2023 työmarkkinaseminaari järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa.

 Työmarkkinaseminaari on suunnattu kuntien, kuntayhtymien ja muiden kunnallisten organisaatioiden ja hyvinvointialueiden sekä niiden omistamien yritysten ylimmälle johdolle, henkilöstöjohdolle ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille, eri toimialojen johdolle ja muille työnantaja-asemassa oleville sekä luottamusmiehille ja muille henkilöstön edustajille.

  Ohjelma

 Suuntaa antava arvio seminaarikustannuksista:

 Osallistumismaksu 355,00 € + alv. / hlö

 Yöpyminen 386,00 € / 2 vrk / 1 hh / hlö

 Päivärahat 130,00 € / hlö

 Muut kulut (ruokailut meno- ja paluumatkalla) 30,00 € / hlö

 Kustannukset 901,00 € / hlö

 Kilometrikustannukset/henkilöauto 510 km x 2 x 0,75 € =  765,00 €

 Kokonaiskustannusarvio 5270,00 € / 5 osallistujaa

 

 Kokouksessa käydään keskustelu, onko yhteistyötoimikunnan jäsenillä halukkuutta osallistua tapahtumaan tänä vuonna. Päätöksen mahdollisesta työmarkkinaseminaariin osallistumisesta tekee henkilöstöjaosto.

Esittelijä Hallintojohtaja Bergman Matti

Päätösesitys  Merkitään tiedoksi käyty keskustelu ja lähetetään asia henkilöstöjaoston käsiteltäväksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Henkilöstöjaosto 23.04.2025 § 22

  

269/01.03.00/2025  

Valmistelija Henkilöstöasiantuntija Anja Marjelund

 Yhteistyötoimikunnassa on ollut esillä mahdollinen osallistuminen Lahden työmarkkinaseminaariin 20.-21.08.2025. Henkilöstöjaosto päättää kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta, osallistutaanko Raahen kaupungilta Lahden työmarkkinaseminaariin 20.-21.08.2025. Päätös mahdollisesta osallistumisesta työmarkkinaseminaariin on syytä tehdä hyvissä ajoin mm. majoituksen ja muiden matkajärjestelyjen hoitamiseksi.

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Sarlin Seppo

Päätösesitys  Oikeuttaa henkilöstöjaoston ja yhteistyötoimikunnan jäsenet sekä henkilöstöpalvelut osallistumaan työmarkkinaseminaariin Lahdessa 20.-21.08.2025 (enintään 5 osallistujaa).

Kustannukset maksetaan henkilöstön osalta keskitetyistä koulutusmäärärahoista ja luottamushenkilöiden osalta kustannukset maksetaan korkeimman toimielimen määrärahoista, jossa ko. luottamushenkilö toimii.

Velvoittaa henkilöstöpalvelut hoitamaan matkaan liittyvät käytännönjärjestelyt.

Päätös Hyväksyi esityksen sillä muutoksella, että osallistujamäärää ei rajoiteta enintään 5 osallistujaan.