Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 28.01.2025/Pykälä 11


Opetuspalveluiden nimikemuutos/erityissosionomi

 

Tulevaisuuslautakunta 28.01.2025 § 11

  

21/01.01.00/2025  

Valmistelija Opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokola

Käyttäytymisellään oireilevien lasten koulunkäynnin tueksi vuonna 2022 perustetussa Tukiluokassa työskentelee luokanopettajan ja koulunkäynninohjaajan lisäksi sosionomi, jonka tehtävänimike tällä hetkellä on koulusosionomi. Liikkuvan tuen ryhmässä työskentelee opettajan ja koulunkäynninohjaajan lisäksi sosionomi, jonka tehtävänimike on erityissosionomi. Tukiluokan sosionomin tehtävät, työn vastuut ja vaatimukset ovat muotoutuneet vastaamaan Liikkuvan tuen sosionomin tehtäviä, vastuita ja vaatimuksia. Tehtävässä menestyminen edellyttää erityisen vaativaa osaamistasoa haastavasti käyttäytyvien ja eri tavoin oireilevien lasten tukemisessa.

 

 Tehtävänimikkeiden yhdenmukaistamisen vuoksi Tukiluokan koulusosionomin tehtävänimike olisi syytä muuttaa erityissosionomiksi.

 Kustannus nimikemuutokseen liittyvästä palkanlisästä vuodelle 2025 on sivukuluineen 2300,68 €, joka maksetaan KP 2033. Tulevaisuuslautakunta teki 22.10.2024 päätöksen Tukiluokan toiminnan vakinaistamisesta 1.8.2025 alkaen (Tulevaisuuslautakunta 22.10.2024 § 145). Tämän päätöksen pohjaksi laaditussa kustannuslaskelmassa on huomioitu nimikemuutoksen aiheuttamat kustannukset ja näin ollen tähän vaadittavat rahat on jo sisällytetty Tulevaisuuslautakunnan vuoden 2025 talousarvioon.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys  Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle: Muutetaan Tukiluokan koulusosionomin tehtävänimike Tukiluokan erityissosionomiksi 1.8.2025 alkaen.

Päätös Hyväksyi esityksen.