RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokousaikataulu kevät 2025
Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 324
Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman
Hallintosäännön 130 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.
Liite Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokousaikataulu kevät 2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena
Päätösesitys Kaupunginhallitus kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti ensisijaisesti Raatihuoneen juhlasalissa.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti ensisijaisesti Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa.
Päätös Hyväksyi esityksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintojohtaja Matti Bergman esitteli asiaa kokouksessa.
Kaupunginvaltuusto 09.12.2024 § 107
712/00.01.02/2022
Liite Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokousaikataulu kevät 2025
Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:
Kaupunginvaltuusto kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti ensisijaisesti Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa.
Päätös Hyväksyi esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |