RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 329
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raahen kaupunginvaltuustoon valittavien valtuutettujen lukumäärä
Keskusvaalilautakunta 27.11.2024 § 56
Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen
Kuntavaaleissa valittavien valtuustojen koot määräytyvät kuntalain (410/2015) 16 §:n mukaisesti:
”16 § Valtuutettujen lukumäärä
Valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto. Valtuutettuja valitaan pariton lukumäärä kunnan asukasluvun perusteella seuraavasti:
Asukasluku Valtuutettuja vähintään
enintään 5 000 13
5 001–20 000 27
20 001–50 000 43
50 001–100 000 51
100 001–250 000 59
250 001–500 000 67
yli 500 000 79
Jollei valtuusto tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä, valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä. Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Valtuuston päätös valtuutettujen määrästä voidaan panna täytäntöön ennen kuin sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos hallintotuomioistuin kieltää täytäntöönpanon.
Tässä pykälässä tarkoitettu asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän vuoden marraskuun 30 päivän päättyessä olevien tietojen mukaan.”
Kunnan on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä eli siis viimeistään 31.12.2024
- päätös valittavien valtuutettujen 16 §:n 1 momentissa tarkoitettua lukumäärää suuremmasta lukumäärästä tai
- aiemman päätöksen muuttamisesta.
Kunnan on huolehdittava, että ilmoitus tehdään sanotussa määräajassa. Vapaamuotoiset ilmoitukset tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen vaalit@gov.fi.
Ilmoitusta oikeusministeriölle ei tehdä, jos kunta teki vuoden 2017 tai vuoden 2021 kuntavaaleja varten päätöksen vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen määrästä, ilmoitti sen oikeusministeriölle kuntalain aikataulun mukaisesti ja aikoo nyt jatkaa samalla valtuutettujen lukumäärällä vuoden 2025 kuntavaaleissa.
Esittelijä Hallintosihteeri
Päätösesitys Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle:
- päätetään vuoden 2025 kuntavaaleissa Raahen kaupunginvaltuustoon valittavien valtuutettujen määrä.
Päätös Hyväksyi esityksen.
Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 329
692/00.00.00/2024
Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena
Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:
Päätetään vuoden 2025 kuntavaaleissa Raahen kaupunginvaltuustoon valittavien valtuutettujen määrä.
Päätös Hyväksyi esityksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintosihteeri Leena Räsänen esitteli asiaa kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |