RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 327
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuonna 2025 toimitettavien alue- ja kuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikat
Keskusvaalilautakunta 27.11.2024 § 54
Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen
Alue- ja kuntavaaleissa noudatetaan vaalilakia (714/1998), jonka 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden koosta taikka asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.
Vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleissa noudatetaan Raahen kaupunginvaltuuston 24.8.2020 § 53 päätöstä, jossa kaupunki on jaettu kuuteen äänestysalueeseen. Henkilöt, joita ei ole väestörekisterijärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuuluvat 1. äänestysalueeseen (Pääkirjasto).
Jokaisella äänestysalueella tulee olla kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Vaalipäivän äänestyspaikkoja määrättäessä kunnan tulee kiinnittää huomiota äänestyspaikan sijaintiin, äänestyspaikan puolueettomuteen, tilan sopivuuteen ja riittävään kokoon sekä esteettömyyteen. Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät.
Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 24.1.2025 mennessä.
Vaalipäivän äänestyspaikat ovat useimmilla äänestysalueilla olleet jo aiemmissa vaaleissa vakiintuneet, ja sijainnin, toimivuuden ja saavutettavuuden kannalta osoittautuneet hyviksi paikoiksi, ja koska oikeusministeriö suosittelee äänestyspaikkojen pysyvän mahdollisuuksien mukaan vaaleista toiseen samana, ei äänestyspaikkaa kannata muuttaa vähäisin perustein.
Esittelijä Hallintosihteeri
Päätösesitys Esitetään kaupunginhallitukselle, että määrätään vaalipäivän äänestyspaikat 13.4.2025 alue- ja kuntavaaleissa seuraavasti:
Äänestysalue (nro), äänestyspaikka
1, Pääkirjasto, Rantakatu 45, Raahe
2, Koivuluodon koulu (Ollinsaaren toimipiste), Koulukuja 1, Raahe
3, Antinkankaan koulu, Isoholmintie 6, Raahe
4, Saloisten koulu, Kisatie 2, Saloinen
5, Pattasten koulu, Rännärintie 3, Pattijoki
6, Vihannin yhtenäiskoulu, Yläkouluntie 6, Vihanti
Todetaan, että äänestyspaikat ovat avoinna varsinaisena vaalipäivänä klo 9.00 - 20.00
Päätös Hyväksyi esityksen.
Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 327
692/00.00.00/2024
Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena
Päätösesitys Määrätään vaalipäivän äänestyspaikat 13.4.2025 alue- ja kuntavaaleissa seuraavasti:
Äänestysalue (nro), äänestyspaikka
1, Pääkirjasto, Rantakatu 45, Raahe
2, Koivuluodon koulu (Ollinsaaren toimipiste), Koulukuja 1, Raahe
3, Antinkankaan koulu, Isoholmintie 6, Raahe
4, Saloisten koulu, Kisatie 2, Saloinen
5, Pattasten koulu, Rännärintie 3, Pattijoki
6, Vihannin yhtenäiskoulu, Yläkouluntie 6, Vihanti
Todetaan, että äänestyspaikat ovat avoinna varsinaisena vaalipäivänä klo 9.00 - 20.00.
Päätös Hyväksyi esityksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintosihteeri Leena Räsänen esitteli asiaa kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |