Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyyslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 13


Työllistymisen monialaisen tuen yhteistoimintamallin organisointi 2025

 

Työllisyyslautakunta 26.09.2024 § 13

  

704/14.07.00/2024  

Valmistelija TE24-valmistelun koordinaattori Jaana Hautamäki.

 TYP johtoryhmässä 19.6.2024 kokouksessa on päätetty, että hyvinvointialueelle muodostuu vähintään kaksi TYM-verkostoa. Oulun seudun työllisyyden hoidon alue muodostaa oman verkostonsa ja Raahen ja Kalajoki-Ylivieska-Nivala alueet neuvottelevat yhteisen verkoston muodostamisesta.

 19.6.2024 TYP johtoryhmän kokouksessa on päätetty myös, että Pohteen alueen kahdelle monialaisen tuen toimintamallin verkostolle tulee kummallekin omat johtoryhmänsä. Johtoryhmien nimeämisestä vastaa alueen työvoimaviranomainen. Raahen ja Kalajoki-Ylivieska-Nivalan alueella alueet sopivat kumpi alue työvoimaviranomaisena vastaa johtoryhmän nimeämisestä.

 Mikäli johtavan henkilön työalueeseen kuuluu useampi työllisyysalue, tulee työllisyysalueiden sopia johtavan henkilön nimeävästä työvoimaviranomaisesta (VN 31820/2023).

Esittelijä Työllisyysaluejohtaja Luukkanen Ville

Päätösesitys Päätetään Raahen työllisyysalueen omistajaohjausryhmän linjauksen mukaisesti, että

1.Raahen työllisyysalue muodostaa yhteisen TYM-verkoston Kalajoki-Ylivieska-Nivalan työllisyysalueen kanssa
2.Kalajoki-Ylivieska-Nivala työllisyysalue vastaa perustettavan TYM-verkoston johtoryhmän nimeämisestä
3.Pohjois-Pohjanmaan eri työllisyysalueilla on yhteinen johtaja ja Oulu toimii jatkossakin johtavan henkilön nimeävän työvoimaviranomaisena.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että TE24-valmistelun koordinaattori Jaana Hautamäki esitteli asiaa kokouksessa.