Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 22


Muut asiat

 

Vammaisneuvosto 13.06.2024 § 22  

    

Esittelijä Puheenjohtaja

 Hallintosäännön 142 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 Seuraavan kokouksen sopiminen.

Päätösesitys Merkitään tiedoksi.

Päätös Merkittiin tiedoksi seuraavat asiat

 Pohteen vammaisneuvoston jäsen Kari Pietilä kertoi, että Pohteella valmistellaan vammaisneuvoston seminaaria pidettäväksi 25.11.2024. Päivämäärä ja paikka tarkentuvat myöhemmin. Lisäksi Pietilä kertoi, että vammaisoikeuden webinaari on 18.6. klo 15-17 (Teams), jossa käsitellään uuden vammaispalvelulain ajankohtainen tilanne. Webinaariin osallistuminen on vapaaehtoinen, mutta toivottava.

 Sihteeri Annekristiina Tuovinen kertoi vanhus- ja vammaisneuvostojen yhteisen tapahtuma- ja virkistystoimikunnan järjestämistä messuista Tapahtumatalo Raahen tiloissa lauantaina 12.10.2024. Ohjelma on valmisteilla ja se ei ole vielä julkinen. Ohjelma valmistuu viimeistään elokuussa 2024. Messuille toivotaan molempien neuvostojen järjestöjä kertomaan toiminnastaan. Vanhus- ja vammaisneuvostoihin kuuluvia järjestöjä pyydetään ilmoittautumaan näytteilleasettajiksi messuille ja kertomaan omasta toiminnastaan messuvieraille.

 Vammaisneuvoston seuraava kokous on ke 14.8.2024 klo 18 Raatihuoneen juhlasalissa. Kokoukseen kutsutaan vieraaksi Pohteen vammaisneuvoston puheenjohtaja Maija Koistinen.