Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 84


Tulevaisuuslautakunnan lisätalousarvio vuodelle 2024

 

Tulevaisuuslautakunta 14.05.2024 § 80

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Marianne Liimatainen

 Vuosi 2024 on ollut sekä toiminnallisesti että taloudellisesti haasteellinen ja monelta osin vaikeasti ennakoitava. Talousarviota ei ole laadittu olemassa olevan toiminnan mukaisena, vaan se on ollut alibudjetoitu toimintaan nähden. Haasteita ovat tuoneet merkittävästi lisääntynyt lasten, nuorten ja perheiden tuen tarve sekä henkilöstömäärään suhteutettuna liian pieniksi arvioidut henkilöstömäärärahat. Kustannuksia lisäävät muut ennakoimattomasti lisääntyneet henkilöstökustannukset kuten palkankorotukset ja järjestelyvaraerät sekä varhaiskasvatuksessa käyttöönotettu varallaolosopimus. Talousarvio on ylittymässä myös sen vuoksi, ettei kaikkia henkilöstö- ja tilakustannuksia ole ollut budjetoituina lainkaan.

 Opetuksen tulosalueella henkilöstökustannukset lisääntyvät ensiksikin, koska kaikille vakituisille työntekijöille ei ole varattuina palkkarahoja. Kustannuksia puuttuvien palkkarahojen osalta aiheutuu 80 000€. Toiseksi muualla opetettavien oppilaiden opetukseen varatut määrärahat ovat tämänhetkisen tiedon mukaan ylittymässä 7000€.

 Opetuksen tulosalueella on päättymässä hankkeita, joiden toiminta koetaan tarpeelliseksi vakiinnuttaa. Kustannukset muodostuvat seuraavasti: Liikkuva tuki -luokka 133 600€, Tukiluokka 163 250€ sekä Hyvinvointiohjaaja 42 500€.

 Maahanmuuttajien tukeminen -hankkeen päättyessä tarvitaan laaja-alainen erityisopettaja sekä koulunkäynninohjaaja yhteensä 90 000€. Lisäksi yksi oppilas tarvitsee henkilökohtaisen ohjaajan koulunkäyntinsä tukemiseksi ja turvaamiseksi 30 000€. Henkilöstökulujen lisätarve opetuksen tulosalueella on kokonaisuudessaan 546 350€.

 Varhaiskasvatuksen tulosalueella henkilöstökustannuksia lisäävät kahden määräaikaisen ryhmän toiminnan jatkaminen myös seuraavalla toimintakaudella, varallaolosopimuksen ja hälytyskorvauksen käyttöönotto, lasten tuen tarpeet ja lakisääteisen tuen huomioiminen ryhmäkoossa tai lisähenkilöstössä, palkankorotukset sekä henkilöstön sairauspoissaoloista johtuvat lyhyet sijaisuudet.

 Kokonaisuudessa tulee huomioida myös varhaiskasvatusmaksutuottojen supistuminen ennakoitua vähäisemmiksi. Henkilöstömäärärahojen puutteita on mahdollista kattaa ostopalveluihin varatuista määrärahoista. Ostopalveluiden kilpailuttamisen ja kaupungin oman palvelutuotannon kattavuuden vuoksi ostopalveluihin varattuja määrärahoja on säästymässä. Varhaiskasvatuksen tulosalueella lisämäärärahan tarve kokonaisuudessaan on 243 000€, joista puuttuvien vuokramäärärahojen osuus on 72 100€.

 Nuorisopalvelualueen Satelliitti -toiminnassa lisätalousarvion kokonaistarve on 76 500€, joka muodostuu vuokrakustannusten lisäksi toimitilan muutosta, valtionavustusten määrän pienenemisestä, koulunuorisotyöntekijän palkkaamisesta liittyvästä omavastuuosuudesta sekä tarvikkeiden hankinnasta.

 Kulttuurin ja osittain vapaa-ajan tulosalueiden talousarvio on toteutumassa muilta osin suunnitellusti.

 Tämänhetkisen arvion mukaan tulevaisuuslautakunnan talousarvion ylitys on arvioitu 865 850€ suuruiseksi.

 Oheismateriaalina tulosalueiden diat, joilla laskelmat eriteltyinä.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 865 850 euron lisätalousarvion hyväksymistä edellä mainittujen seikkojen perusteella.

Muutettu päätösesitys Henkilökohtaiseen ohjaajan koulunkäynnin tukemiseksi ja turvaamiseksi esitetty 30 000 € lisämääräesitys poistetaan. Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 835 850 euron lisätalousarvion hyväksymistä edellä mainittujen seikkojen perusteella.

Päätös Meeri Pääkkö esitti, että kaupunki on linjannut, että hanketyöntekijöiden työsopimuksia ei automaattisesti jatketa, kun hanke päättyy. Meillä ei ole maahanmuuttajien tukemishankkeen työntekijöiden palkkaamiseen varattuna määrärahoja, eikä laki velvoita meitä jatkamaan tätä omana toimintana. Koulujen, kuten myös oppilaiden tasapuolisen kohtelun vuoksi emme voi hyväksyä henkilökohtaisen avustajan palkkausta, eikä siihen ole lain mukaista edellytystä. Tukiluokkatoiminta on juuri näitä tilanteita varten ja palvelee kouluja tasavertaisesti. Koululla on myös vakituinen hyvinvointiohjaaja. Olemme nyt hakemassa lisätalousarviossa rahoitusta myös tukiluokkatoiminnan jatkamiseksi, joten tukea on saatavilla. Liikkuvaa tukea on mahdollista jatkaa osittain hankerahoituksella. Edellä luetelluista syistä esitänkin, että lisätalousarviosta poistetaan seuraava kohta "Maahanmuuttajien tukeminen -hankkeen päättyessä tarvitaan laaja-alainen erityisopettaja sekä koulunkäynninohjaaja yhteensä 90 000€. Lisäksi yksi oppilas tarvitsee henkilökohtaisen ohjaajan koulunkäyntinsä tukemiseksi ja turvaamiseksi 30 000€." Lisäksi esitän, että liikkuvasta tuesta vähennetään hankerahoituksella rahoitettavien osuus (Liikkuvan tuen resurssiopettaja: 55 000 € ja Liikkuvan tuen koulunkäynninohjaaja: 30 000 €) ja lisätalousarvioon muutetaan Liikkuvan tuen osalta 48 600€. Lisätalousarvion kokonaissummaksi jää näin ollen 660 850€.

Esitystä kannattivat Aleksi Honka, Kirsi Kotisaari ja Eetu Saarenpää.

Lautakunta suoritti äänestyksen Meeri Pääkön vastaesityksestä. Jaa-äänen antaneet olivat opetus- ja kasvatusjohtajan muutetun päätösesityksen kannalla ja Ei-äänen antaneet Meeri Pääkön vastaesityksen kannalla. Äänestyksen tulos 5 Jaa-ääntä, 5 Ei-ääntä ja poissa 1.

Jaa-äänen antoi: Haapajoki Tita, Oksanen Henri, Maliniemi Arja, Törmikoski Jari ja Ylikulju Elsi.
Ei-äänen antoi: Honka Aleksi, Kotisaari Kirsi, Pääkkö Meeri, Saarenpää Eetu ja Esa Ylisirniö.
Poissa: Äijälä Samuli.

Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee, joten lautakunnan päätökseksi tuli opetus- ja kasvatusjohtajan muutettu päätösesitys.

Lautakunta piti jaloittelutauon klo 19.36 - 19.47.

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 148

 

 

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Marianne Liimatainen

Liite Lisätalousarvio tulevaisuuslautakunnan alainen toiminta, korjatut lisätalousarviolaskelmat

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Hyväksytään tulevaisuuslautakunnan 835 850 euron lisätalousarvio edellä mainittujen seikkojen perusteella.

Päätös Asia palautetaan tulevaisuuslautakuntaan uudelleen käsiteltäväksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin jaloittelutauon ajaksi klo 17.50 - 18.00.

 

Tulevaisuuslautakunta 28.05.2024 § 84

  

531/02.02.00/2023  

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Marianne Liimatainen.

 Vuosi 2024 on ollut sekä toiminnallisesti että taloudellisesti haasteellinen ja monelta osin vaikeasti ennakoitava. Talousarviota ei ole laadittu olemassa olevan toiminnan mukaisena, vaan se on ollut alibudjetoitu toimintaan nähden. Haasteita ovat tuoneet merkittävästi lisääntynyt lasten, nuorten ja perheiden tuen tarve sekä henkilöstömäärään suhteutettuna liian pieniksi arvioidut henkilöstömäärärahat. Kustannuksia lisäävät muut ennakoimattomasti lisääntyneet henkilöstökustannukset kuten palkankorotukset ja järjestelyvaraerät sekä varhaiskasvatuksessa käyttöönotettu varallaolosopimus. Talousarvio on ylittymässä myös sen vuoksi, ettei kaikkia henkilöstö- ja tilakustannuksia ole ollut budjetoituina lainkaan.

 Opetuksen tulosalueella henkilöstökustannukset lisääntyvät ensiksikin, koska kaikille vakituisille työntekijöille ei ole varattuina palkkarahoja. Kustannuksia puuttuvien palkkarahojen osalta aiheutuu 80 000€.

 Toiseksi muualla opetettavien oppilaiden opetukseen varatut määrärahat ovat tämänhetkisen tiedon mukaan ylittymässä 7000€.

 Opetuksen tulosalueella on päättymässä hankkeita, joiden toiminta koetaan tarpeelliseksi vakiinnuttaa. Kustannukset muodostuvat syyslukukauden osalta seuraavasti: Liikkuva tuki -luokka 58 700€ sekä hyvinvointiohjaaja 18 000€. Maahanmuuttajien tukeminen -hankkeen päättyessä tarvitaan laaja-alainen erityisopettaja sekä koulunkäynninohjaaja yhteensä 40 000€. Henkilöstökulujen lisätarve opetuksen tulosalueella on kokonaisuudessaan 203 700€.

 Varhaiskasvatuksen tulosalueella henkilöstökustannuksia lisäävät kahden määräaikaisen ryhmän toiminnan jatkaminen myös seuraavalla toimintakaudella, varallaolosopimuksen ja hälytyskorvauksen käyttöönotto, lasten tuen tarpeet ja lakisääteisen tuen huomioiminen ryhmäkoossa tai lisähenkilöstössä, palkankorotukset sekä henkilöstön sairauspoissaoloista johtuvat lyhyet sijaisuudet. Kokonaisuudessa tulee huomioida myös varhaiskasvatusmaksutuottojen supistuminen ennakoitua vähäisemmiksi. Henkilöstömäärärahojen puutteita on mahdollista kattaa ostopalveluihin varatuista määrärahoista. Ostopalveluiden kilpailuttamisen ja kaupungin oman palvelutuotannon kattavuuden vuoksi ostopalveluihin varattuja määrärahoja on säästymässä. Varhaiskasvatuksen tulosalueella lisämäärärahan tarve kokonaisuudessaan on 243 000€, joista puuttuvien vuokramäärärahojen osuus on 72 100€.

 Nuorisopalvelualueen Satelliitti -toiminnassa lisätalousarvion kokonaistarve on 76 500€, joka muodostuu vuokrakustannusten lisäksi toimitilan muutosta, valtionavustusten määrän pienenemisestä, koulunuorisotyöntekijän palkkaamisesta liittyvästä omavastuuosuudesta sekä tarvikkeiden hankinnasta.

 Kulttuurin ja osittain vapaa-ajan tulosalueiden talousarvio on toteutumassa muilta osin suunnitellusti.

 Tämänhetkisen arvion mukaan tulevaisuuslautakunnan talousarvion ylitys on arvioitu 523 200€ suuruiseksi. Oheismateriaalina tulosalueiden diat, joilla laskelmat eriteltyinä.

Esittelijä Varhaiskasvatuspäällikkö Vuolukka Minna

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 523 200 euron lisätalousarvion hyväksymistä edellä mainittujen seikkojen perusteella.

Päätös Meeri Pääkkö esitti,  kaupunki on linjannut, että hanketyöntekijöiden työsopimuksia ei automaattisesti jatketa, kun hanke päättyy, eikä meillä ei ole näiden hanketyöntekijöiden palkkaamiseen varattuna määrärahoja, jolloin toiminta voitaisiin järjestää omana toimintana. Edellä mainitusta syystä esitän, että lisätalousarviosta poistetaan kohta "Maahanmuuttajien tukeminen -hankkeen päättyessä tarvitaan laaja-alainen erityisopettaja sekä koulunkäynninohjaaja yhteensä 40000€. " Lisäksi esitän, että liikkuvasta tuesta vähennetään tasa-arvohankkeella rahoitettavissa olevat liikkuvan tuen resurssiopettaja 23000€ ja liikkuvan tuen koulunkäynninohjaaja 15000€, jolloin lisätalousarvion kokonaissummaksi jää 445200€.

Eetu Saarenpää kannatti esitystä.

Elsi Ylikulju esitti, että olemme hakemassa tässä lisätalousarviota tälle loppuvuodelle. Esittelytekstissä lukee, josta myös viimeksi mainitsin ja kyselin, että ollaanko nyt nämä hankkeiden toiminnat vakiinnuttamassa? Olen sitä mieltä, että kun hankkeet päättyy ja toimintaa ollaan vakiinnuttamassa, siitä on tehtävä erillinen päätös. Hankkeiden jatko on käsiteltävä omana pykälänä, jossa esitellään hankkeen vaikuttavuus ja mitä lisäarvoa se on tuonut, kustannukset yms. Lisäksi on esitettävä kattava perustelu jatkolle kustannuslaskelmineen ja henkilöstön lisäyksineen. Tämä läpinäkyvän päätöksenteon ja hyvän hallinnon vuoksi. Nyt päätöksessä oleva lisätalousarvio voidaan hyväksyä esitetyillä summilla. Ja esitän, että päätökseen lisätään lauseke, että: Nämä hankkeina olleet toiminnat voivat nyt jatkaa määräaikaisena kevätlukukauden 2025 loppuun. Tämän lukuvuoden 2024-2025 aikana kerkiämme tehdä mahdollisia päätöksiä kyseisistä toiminnoista.

Tita Haapajoki, Henri Oksanen ja Arja Maliniemi kannattivat esitystä.

Lautakunta suoritti äänestyksen Meeri Pääkön vastaesityksestä ja Elsi Ylikuljun vastaesityksen välillä.  Jaa-äänen antaneet olivat Meeri Pääkön vastaesityksen kannalla ja Ei-äänen antaneet Elsi Ylikuljun vastaesityksen kannalla. Äänestyksen tulos 3 Jaa-ääntä, 8 Ei-ääntä ja poissa 0.

Jaa-äänen antoi: Honka Aleksi, Meeri Pääkkö ja Eetu Saarenpää
Ei-äänen antoi: Haapajoki Tita, Kotisaari Kirsi, Maliniemi Arja, Oksanen Henri, Törmikoski Jari Ylikulju Elsi, Ylisirniö Esa ja Äijälä Samuli.

Elsi Ylikuljun esitys voitti äänestyksen.

Toisessa äänestyksessä vastakkain olivat opetus- ja kasvatusjohtajan pohjaesitys ja Elsi Ylikuljun vastaesitys. Jaa-äänen antaneet olivat opetus- ja kasvatusjohtajan esityksen kannalla ja Ei-äänen antaneet Elsi Ylikuljun vastaesityksen kannalla. Äänestyksen tulos 0 Jaa-ääntä, 11 Ei-ääntä ja poissa 0.

Ei-äänen antoi: Haapajoki Tita, Honka Aleksi, Kotisaari Kirsi, Maliniemi Arja, Oksanen Henri, Pääkö Meeri, Saarenpää Eetu,  Törmikoski Jari Ylikulju Elsi, Ylisirniö Esa ja Äijälä Samuli.


Lautakunnan päätökseksi tuli Elsi Ylikuljun vastaesitys.