Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 98


Iltapäivätoiminta vammaispalveluiden asiakkaille

 

Tulevaisuuslautakunta 04.06.2024 § 98

  

317/12.01.06/2024  

Valmistelija Opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokola

 Hyvinvointialue Pohteen ja Raahen kaupungin välillä tehdyn sopimuksen mukaisesti Raahen kaupungin opetuspalvelut järjestää perusopetuslain (48 b §) mukaista ryhmämuotoista iltapäivätoimintaa arkisin/koulupäivinä (ei viikonloppuisin) klo 11-16.30 myös erityisen tuen piirissä oleville Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalveluiden asiakkaana oleville lapsille.

 Iltapäivätoimintaa järjestetään ryhmätoimintana muun iltapäivätoiminnan yhteydessä Antinkankaan koululla sekä Vihannin yhtenäiskoululla vaativan erityisen tuen tarpeen oppilaille. Aamupäivätoimintaa ei järjestetä.

 Sopimuksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalvelut vastaa ryhmämuotoisesta aamupäivätoiminnasta asiakaskohtaisten päätösten mukaisesti ja aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä niille lapsille, jotka eivät kykene osallistumaan ryhmämuotoiseen toimintaan. Sopimuksen mukaan näistä sovitaan asiakaskohtaisesti Raahen kaupungin opetuspalvelujen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalveluiden kesken.

 Antinkankaan koulun iltapäivätoimintaan on hakenut kaksi lasta, jotka eivät voi osallistua ryhmämuotoiseen toimintaan, koska he tarvitsevat henkilökohtaisen ohjaajan palveluita myös iltapäivätoiminnan aikana. Heille ei voida tarjota paikkaa ryhmämuotoisessa iltapäivätoiminnan ryhmässä.

Liite Sopimus aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja kokopäivähoidosta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalveluiden asiakkaana oleville lapsille

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi Raahen kaupungin opetuspalveluiden ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen välisen sopimuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja kokopäivähoidosta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaispalveluiden asiakkaana oleville lapsille.

Lautakunta päättää, että iltapäivätoimintapaikkaa ei myönnetä lapsille, jotka eivät voi osallistua ryhmämuotoiseen toimintaan.

Päätös Hyväksyi esityksen.