Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 95


Varhaiskasvatuksen kuntalaskutus 1.8.2024 alkaen

 

Tulevaisuuslautakunta 04.06.2024 § 95

  

474/12.06.00/2024  

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Minna Vuolukka

 Varhaiskasvatuksen kuntalaskutus liittyy useimmiten tilanteisiin, joissa lapsi on lastensuojelun toimenpiteenä sijoitettu muualle kuin kotikuntaansa tai perheen asuin- tai työpaikan sijainnin takia kuljetus varhaiskasvatukseen olisi perheelle sujuvinta toisen kunnan alueelle. Näissä tilanteissa kunnat tekevät ostopalvelusopimuksen, jossa sovitaan varhaiskasvatuspaikan ostamisesta toisesta kunnasta. Sopimusta varten on määriteltävä kuntalaskutushinta.

 Raahen kaupungin varhaiskasvatuspaikan hinta muille kunnille on ollut 77,58 € / päivä, 46,55 € / osapäivä ja 102 € / päivä vuorohoidossa. Kuntalaskutus on suoritettu toteutuneiden päivien mukaan. Useissa muissa kunnissa on käytäntö, että varhaiskasvatuksesta laskutetaan kuukausihinnalla, mikä on nykyinen lainsäädäntö huomioiden kohtuullista. Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitus vaikuttaa varhaiskasvatuksen hinnan määrittelemiseen siten, että alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatus on hieman kalliimpaa kuin yli 3-vuotiaiden varhaiskasvatus. Vuorohoidon kustannukset ovat merkittävän paljon korkeammat kuin säännöllisessä arkipäivisin tapahtuvassa varhaiskasvatuksessa.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta päättää, että 1.8.2024 alkaen varhaiskasvatuksen kuntalaskutuksessa Raahen kaupunki käyttää kuukausihintaa ja alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuspaikan hinta on 1600 €/ kk, yli 3- vuotiaiden varhaiskasvatuspaikan hinta on 1200 €/ kk ja vuorohoidon osalta käytetään kerrointa 1,5.

Päätös Hyväksyi esityksen.



Minna Vuolukka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.39