Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontajaosto
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 47


Kuuleminen kehotuksen noudattamatta jättämisestä / Finn Urakointi Oy

 

Lupa- ja valvontajaosto 05.06.2024 § 47

  

431/11.01.04/2023  

Valmistelija Johtava ympäristötarkastaja Niini Tuikkanen

 Raahen kaupungin ympäristövalvonta on 2.5.2023 suorittamansa tarkastuksen perusteella havainnut osoitteessa Kinnapotintie 5, kiinteistöllä 678-37-3705-2 alueen asfalttikentälle ja lähiympäristöön levinnyttä bitumijätettä Finn Urakointi Oy:n toiminnasta johtuen. Bitumia oli valunut myös läheisiin avo-ojiin. Toimijaa kehotettiin 8.5.2023 siivoamaan bitumijätteen likaamat alueet ja toimittamaan bitumijäte ja pilaantunut maa-aines asianmukaisesti niitä vastaanottavalle jäteasemalle. Toiminnanharjoittajan tuli lisäksi tarkastaa läheinen ojasto ja siivota myös mahdollisesti sinne levinneen bitumin aiheuttama pilaantuneisuus. Toiminnanharjoittajan tuli suorittaa siivoustoimet ja toimittaa kaupungin ympäristövalvonnalle kopiot kuiteista ja siirtoasiakirjoista 5.6.2023 mennessä. Siirtoasiakirjoja tai kuitteja ei oltu toimitettu 6.6.2023 mennessä.

 Paikalla suoritettiin jälkitarkastus 6.6.2023, jolla havaittiin, että maahan valunut bitumijäte ja konttiin kerätty bitumi oli siivottu piha-alueelta, mutta yleisellä katualueella (RN:o 678-37-9901-0) ja kaupungin kiinteistöllä Kinnapotti (RN:o 678-412- 85-0) sijaitsevissa ojastoissa pilaantuneisuutta ei oltu puhdistettu. Alueelta otetuista kokoomanäytteistä saatiin Pertoflag -kenttämittauksessa PIMA-asetuksen ylemmän ohjearvon ylittäviä pitoisuuksia öljyhiilivetyjä (Vna 214/2007). Ympäristövalvonnalle 19.6.2023 toimitetussa sähköpostissa toiminnanharjoittaja kertoo, että JFull Service Oy on kuljettanut kiinteistöltään 5.6.2023 2 m3 bitumia Jurvaan, osoitteeseen Kolistajantie 100. Lisäksi toiminnanharjoittaja on katsonut, että kiinteistön laidalla oleviin ojiin ei ole valunut heidän toiminnastaan mitään, eivätkä ole sieltä myöskään mitään siivonneet.

 Raahen kaupungin ympäristövalvonta kehotti 24.7.2023 asianosaista Finn Urakointi Oy:tä puhdistamaan heidän toiminnastaan aiheutuneen pilaantuneisuuden alueen ojastosta (kiinteistöiltä 678-37-9901-0 ja 678-412-85-0) siltä laajuudelta kuin pilaantuneisuutta havaitaan, ja toimittamaan pilaantuneen maa-aineksen asianmukaisesti niitä vastaanottavalle jäteasemalle. Puhdistustasona tuli olla vähintään PIMA-asetuksen (214/2007) mukaiset ylemmän ohjearvon alittavat pitoisuudet. Puhdistustyötä tulee valvoa ulkopuolinen taho, jolla on riittävät taidot ja osaaminen pilaantuneen maan puhdistuksesta. Työtä tehtäessä tulee suorittaa näytteenottoa kenttäanalysaattorilla, jotta varmistutaan puhdistuksen riittävyydestä. Työn lopuksi on lisäksi puhdistetulta alueelta otettava jäännöspitoisuusnäytteet. Ulkopuolisen valvojan tulee laatia suoritetusta puhdistustyöstä raportti, joka tulee toimittaa Raahen kaupungin ympäristövalvonnalle. Lisäksi ympäristövalvonnalle tulee toimittaa asianmukaiset siirtoasiakirjat jätemaiden toimittamisesta niitä vastaanottavalle toimijalle. Puhdistustyön ajankohta on ilmoitettava kaupungin ympäristövalvonnalle etukäteen, jotta viranomaisella on madollisuus tulla valvomaan työn suorittamista. Puhdistustyö tulee suorittaa viimeistään 31.10.2023 mennessä ja raportti puhdistustyöstä on toimitettava ympäristövalvonnalle viimeistään 31.12.2023 mennessä.

 Asianosainen on toimittanut Raahen ympäristövalvonnalle 20.5.2024 sähköpostitse siirtoasiakirjan, jonka mukaan osoitteesta Kinnapotintie 5 on kuljetettu 8 tonnia pilaantunutta maa-ainesta Vestian Ylivieskan toimipisteeseen. Pyydettyä raporttia, tuloksia näytteenotosta tai tietoja puhdistustyöstä ei ole toimitettu ympäristövalvonnalle. Asianosainen ei myöskään kehotuksen mukaisesti ole ilmoittanut ympäristövalvonnalle etukäteen puhdistustyön ajankohtaa.

 Saadun dokumentaation perusteella alueen puhdistutyötä ei voida todeta suoritetuksi. Annettua kehotusta ei ole noudatettu määräajassa.

 Perustelut

 Uhkasakkolain (1113/1990) 22 §:n mukaan asianosaiselle on ennen uhkasakon asettamista ja tuomitsemista taikka teettämis- tai keskeyttämisuhan asettamista ja täytäntöön pantavaksi määräämistä koskevan asian ratkaisemista varattava tilaisuus selityksen antamiseen siten kuin hallintolain (434/2003) 34 §:ssä säädetään.

 Hallintolain 34.1 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

Liitteet Tarkastuspöytäkirja 2.5.2023
Kehotus 8.5.2023
Tarkastuspöytäkirja 6.6.2023
Kehotus 24.7.2023
Sähköposti ja siirtoasiakirja 20.5.2024

Esittelijä Johtava ympäristötarkastaja Tuikkanen Niini

Päätösesitys Pyydetään uhkasakkolain 22 §:n ja hallintolain 34 §:n mukaisesti asianosaiselta Finn Urakointi Oy:lta kirjallista selitystä asiaan ja erityisesti siitä, miksi kehotuksen mukaisia toimenpiteitä ei määräaikaan mennessä ole tehty. Selitys tulee toimittaa 30 vrk kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista. Selitys tulee toimittaa sähköpostitse ymparisto@raahe.fi tai postitse Tekninen keskus / ympäristövalvonta, Rantakatu 8E, 92100.

Hallintolain 33 §:n mukaisesti selityksen antamatta jättäminen ei estä asian käsittelyä.

Kuulemisen jälkeen lupa- ja valvontajaosto harkitsee määräävänsä asianosaista täyttämään ympäristönsuojelulain mukaisen velvollisuutensa maaperän puhdistamiseksi. Velvoitteiden noudattamisen tehostamiseksi voidaan asettaa uhkasakkolain 6 §:ssä tarkoitettu uhkasakko tai 14 §:ssä tarkoitettu teettämisuhka, jolloin tekemättä jätetty työ tehdään laiminlyöjän kustannuksella.

Päätös Hyväksyi esityksen.