Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 154


Tiera Verkkokauppa - yhteishankintaan liittyminen

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 154

  

441/00.04.01/2024  

Valmistelija Hankintapäällikkö Leena Räsänen

 Kuntien Tiera Oy on Suomen kunta- ja hyvinvointialueiden toimijoiden omistama valtakunnallinen voittoa tavoittelematon inhouse-yhtiö, joka tarjoaa ja kehittää kilpailutettuja ICT-palveluita, digitaalisia ratkaisuja ja asiantuntijapalveluita kuntien ja hyvinvointialueiden arjen, toiminnan ja elinvoiman kehittämiseksi. Inhouse-yhtiö on valtion, kunnan tai kuntayhtymän omistama ja niiden määräysvallassa oleva, tavallisesti osakeyhtiö, jolta tehdyt hankinnat voidaan toteuttaa ilman hankintalain mukaista kilpailutusta.

 Tiera Verkkokauppa on Suomen kattavin kuntakentän käyttöön suunniteltu joustava hankintajärjestelmä, josta kuntatoimijat ja -organisaatiot voivat tehdä hankinnat eri toimialojen tarpeisiin kattavasti yhdellä sopimuksella. Ne helpottavat toimittaja- ja sopimushallintaa sekä kokonaisratkaisujen suunnittelua ja koordinointia. Tiera Verkkokaupoissa tuote- ja palveluvalikoima on valmiiksi kilpailutettu ja aina saatavilla jatkuvasti kilpailukykyiseen hintaan. Hinnoittelu perustuu laitetoimittajien ja tukkureiden välillä toteutettavaan reaaliaikaiseen kilpailuun sekä jatkuviin kilpailutuksiin. Toimittajamarginaali on sidottu kiinteisiin kateprosentteihin. Näin saadaan varmistettua edullinen hintataso koko hankintakaudelle. Verkkokaupoissa on kiinnitetty erityisesti huomiota kilpailukykyisen hinnan säilyttämiseen laajalle tuote- ja palveluvalikoimalle sekä tuotteiden ja palveluiden monipuolisuuteen. Laajojen tuote- ja palveluvalikoimien lisäksi valikoimassa on eri toimialoille räätälöityjä kokonaisratkaisuja.

 Nykyisen Tiera Verkkokauppa -puitesopimuksen sopimuskausi päättyy elokuussa 2024. Kuntien Tiera Oy kilpailuttaa yhteishankintana vastaavan hankintakanavan ICT-laitteille, -ohjelmistoille ja -palveluille päivitetyillä tuoteryhmillä, tuotteilla ja ratkaisuilla.

 

 

 

 Kuntien Tiera Oy kehittää hankintakanavaa kuntien, koulutuskuntayhtymien ja muiden markkinatoimijoiden kanssa käytyjen markkinavuoropuhelujen perusteella. Tämän hankinnan tavoitteena on tarjota asiakkaillemme kustannustehokas ja vaivaton tapa hankkia ICT-laitteita, -palveluita ja -ohjelmistoja sekä toimialakohtaisia kokonaisratkaisuja. Hankinta toteutetaan yhteishankintana ja siinä hyödynnetään kaikkien osallistuvien kuntien ja hyvinvointialueiden kokonaisvolyymia. Tiera Verkkokauppa -puitesopimuksessa kiinnitetään erityisesti huomiota kilpailukykyisen hinnan säilyttämiseen laajalle tuote- ja palveluvalikoimalle koko hankintakauden ajan sekä tuotteiden ja palveluiden monipuolisuuteen. Hankintakanavan tilausportaali sekä kattavat logistiikka- ja elinkaaripalvelut tarjoavat mahdollisuuden hankintaprosessin tehostamiseen. Puitesopimuksessa huomioidaan kattavasti vastuullisuuden ja kestävän kehityksen vaatimukset. Tavoitteena on luoda Suomen vastuullisin ICT-laitteiden hankintakanava.

 Liittyminen Tiera Verkkokauppa -yhteishankintaan tulee tehdä 24.5.2024 mennessä. Tiera Verkkokaupan kilpailutus toteutetaan yhteishankintana. Sidosyksikköihin sovellettavaa määräysvaltavaatimusta ei sovelleta yhteishankintoihin. Yhteishankintaan ilmoittautuneilla asiakkailla ei ole minimiostovelvoitetta eikä liittymisilmoitus estä tai rajoita asiakasta hankkimasta tuotteita ja/tai palveluita kolmansilta osapuolilta. Palvelusopimus tehdään kilpailutuksessa valikoituneen puitesopimustoimittajan kanssa.

 Raahen kaupunki on ollut mukana Tieran Verkkokaupassa ja tietohallinnon ja sen vastuulla olevien hankintojen osalta on tarve jatkaa Tiera Verkkokaupan käyttöä ainakin tietokoneiden, niiden oheistuotteiden, AV-laitteiden ja tulostuslaitteisiin liittyen. Myös joitakin sovelluspuolen ohjelmistoja sekä elinkaari-/asiantuntijapalvelut (ICT) voi tulla kyseeseen hankkia Tiera Verkkokaupan kautta, ja lisäksi mahdollisesti opetusteknologiaa.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Raahen kaupunki liittyy mukaan Tiera Verkkokauppa -yhteishankintaan.

Myönnetään tietohallintopäällikkö Kari Väyryselle oikeus allekirjoittaa liittymisilmoitus ja kilpailutuksen myötä solmittu palvelusopimus.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että hankintapäällikkö Leena Räsänen esitteli asiaa kokouksessa.