Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 13


Muut asiat

 

Vammaisneuvosto 25.04.2024 § 13  

    

Esittelijä Puheenjohtaja

 Hallintosäännön 140 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 Edellisessä kokouksessa keskustelimme Kyyti-Pekan ja -Fiian palvelujen näkymättömyydestä vanhuksille ja vammaisille henkilöille. Asia on kirjattu myöskin vammaispoliittiseen ohjelmaan. Käsitellään asiaa kokouksessa.

 Päätetään seuraavan kokouksen ajankohta.

Päätösesitys Merkitään tiedoksi.

Päätös Merkitään tiedoksi seuraavat asiat:

Joukkoliikennesuunnittelija Anna-Kaisa Vimpari esitteli kokouksessa joukkoliikenteen viestintää ja markkinointia sekä kuunteli neuvoston toiveita.

Yhteenveto kokouksessa esiin tulleista sekä sovituista asioista:
Esiteltiin joukkoliikenteen, Visit Raahen, Raahen kaupungin viestinnän sekä WTF mainostoimiston kanssa yhteistyössä laaditut printtimainokset ja ikä-ihmisille kohdennettua infograafia.
Todettiin, että mainokset ja infograafi koettiin liian vaikealukuisiksi varsinkin näkövammaisille ja koettiin, että palveluliikenteen toiminnasta ei tiedetä tarpeeksi laajasti. Viestintä on kohdennettu erityisryhmien osalta vain senioreille, mutta muut erityisryhmät kuten esimerkiksi näkövammaiset on jäänyt huomiotta ja esteettömyys on puutteellista.

Ehdotettiin markkinoinnin ja viestinnän tehostamiseksi Kyyti-Fiialle ja Kyyti-Pekalle sekä Vihannin palveluliikenteelle omaa ilmoitusta ja sen toimittamista eri toimipisteisiin, jossa vanhukset viettävät aikaa kuten esim. Prisma, kirjasto Citymarket, Praati, Vesipekka ja Kreivinaika.
Pyydettiin, että infograafin toimitetaam s-postina eri organisaatioille ja järjestöille, josta he voivat tulostaa sen omaan käyttöönsä. Toivottiin myös jakelua kylätaloihin yms.                                                                                                                                   Lisäksi ehdotettiin kuntalaistiedotteen/infon laatimista, jossa myös joukkoliikenne on edustettuna muiden palveluiden ja yritysten rinnalla.
Toivotaan, että laaditaan selkeä markkinointisuunnitelma ja joukkoliikenteen markkinoinnin vuosikello, jossa huomioidaan
säännöllinen printtitiedottaminen joukkoliikenteen palveluista/2krt vuodessa (syksyisin ja keväisin)

Jatkotoimenpiteitä:
- Infograafia päivitetään ja otetaan erityiseen tarkasteluun esteettömyystekijät.
- Materiaalia toimitetaan laajemmin kaupungin eri palvelupisteisiin
- Kesäkuun Raahekyyti- hankkeen yhteydessä myös palveluliikennettä mainostetaan lisää
- Joukkoliikenne ja viestintä pohtii keinoja, jolla saadaan tavoitettua mahdollisimman tehokkaasti ne käyttäjäryhmät, jotka eivät seuraa digitaalista markkinointia ja viestintää.
- Markkinoinnin ja viestinnän vuosikello ja selkeä markkinointisuunnitelma

Viestintäpäällikkö Leena Törmälä kutsutaan seuraavaan kokoukseen kertomaan viestinnästä ja Vammaisneuvoston toivomasta kuntalaistiedotteesta.

Kutsutaan syksyn ensimmäiseen kokoukseen Pohteen vammaisneuvoston puheenjohtaja Maija Koistinen tai varapuheenjohtaja.                                                                                     Seuraava kokous on 13.6.2024 klo 18 Raatihuoneella.