Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 55


Liittyminen Kuntien Tiera Oy:n digitaalisten ja painettujen oppimateriaalien hankintakanavaan, Tiera Edustoreen.

 

Tulevaisuuslautakunta 23.04.2024 § 55

  

321/07.03.02/2024  

Valmistelija Hankintapäällikkö Leena Räsänen

 Kuntien Tiera Oy on Suomen kunta- ja hyvinvointialueiden toimijoiden omistama valtakunnallinen voittoa tavoittelematon inhouse-yhtiö, joka tarjoaa ja kehittää kilpailutettuja ICT-palveluita, digitaalisia ratkaisuja ja asiantuntijapalveluita kuntien ja hyvinvointialueiden arjen, toiminnan ja elinvoiman kehittämiseksi. Inhouse-yhtiö on valtion, kunnan tai kuntayhtymän omistama ja niiden määräysvallassa oleva, tavallisesti osakeyhtiö, jolta tehdyt hankinnat voidaan toteuttaa ilman hankintalain mukaista kilpailutusta.

 Tiera Edustore on Kuntien Tiera Oy:n ja Helsingin kaupungin yhteishankintana kilpailuttama oppimateriaalien puitesopimus vuosille 2024-2028. Hankintaan on osallistunut n. 100 kuntaa ja/tai koulutuskuntayhtymää mukaan lukien 20 Suomen suurinta kaupunkia. Yhteishankintana toteutettua puitesopimusta voivat hyödyntää vain siihen kiinnostuksensa ennen kilpailuttamista ilmaisseet kunnat / kuntayhtymät. Raahen kaupunki on ilmaissut kiinnostuksensa, ja näin ollen on oikeutettu halutessaan liittymään mukaan puitesopimukseen.

 Tiera Edustore puitesopimus on kestoltaan kaksi vuotta, jonka jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa kahdella optiovuodella. Puitesopimuksen mukaisen Tiera Edustore palvelun tuottaa Kirjavälitys Oy. Edustore-palvelu tarjoaa kuntatoimijoiden kasvatuksen ja opetuksen toimialojen käyttöön kustannustehokaan, vaivattoman ja joustavan tavan hankkia digitaalisia ja painettuja oppimateriaaleja ja niihin liittyviä oheismateriaaleja ja -tarvikkeita. Tavoitteena on, että tarkoitukseen parhaiten soveltuva tuote löytyy valmiiksi kilpailutettuna oppimateriaalien hankintakanavan laajasta valikoimasta. Hankinnassa hyödynnetään yhteishankintaan osallistuvien kokonaishankintavolyymiä, jotta saadaan kaikille palvelua käyttäville kilpailukykyiset hinnat. Hankintakanava tarjoaa opetus- ja koulutuspalveluiden johdolle tiedolla johtamisen välineen raportointityökalujen avulla, joilla voidaan esimerkiksi seurata hankittujen oppimateriaalien määrää eri kouluille. Tuotteet tilataan hankintakanavasta, jossa näkyvät tuotteiden suositushinnat ja sopimuksen mukaiset hinnat sekä verollisina että verottomina. Hankintakanavassa eri tuotetoimittajien tuotteet löytyvät helposti sekä kouluasteittain että oppiaineittain. Hankintakanavassa on paljon toiminallisuuksia, jotka tukevat ja tehostavat hankintaprosessia.

 Kiinnostuksensa ilmaissut kunta / kuntayhtymä voi liittyä puitejärjestelyyn missä vaiheessa tahansa puitejärjestelyn voimassaolon aikana. Sopimus ei sisällä määräostovelvoitetta.

 Raahen kaupunki on mukana Hanselin kilpailuttamissa oppikirjat ja niihin liittyvät oheismateriaalit 2020-2022 (2024) puitesopimuksessa ja toisen asteen oppimateriaalit 2021-2023 (2025) puitesopimuksessa. Esi- ja perusopetuksen oppimateriaaleja koskeva puitesopimus on voimassa 16.11.2020-15.11.2024, toisen asteen oppimateriaaleja koskevan puitesopimuksen sopimuskausi on 29.3.2021-28.3.2025. Molemmissa sopimuksissa on toimittajana Kirjavälitys Oy, joka on valikoitunut toimittajaksi myös Kuntien Edustoressa.

 Raahen kaupungilla ei ole kummassakaan Hanselin puitesopimuksessa asiakaskohtaista sopimusta sopimustoimittaja, Kirjavälitys Oy:n kanssa, eikä näin ollen sopimusta irtisanottavana, mikäli halutaan liittyä Tieran Edustoren puitejärjestelyyn. Hanselin asiakasyhteyshenkilöltä on varmistettu, että oppimateriaaleja koskevan puitesopimuksen mukaisia tuotteita ja palveluja voidaan hankkia myös Hanselin puitesopimuksen ulkopuolelta.

 Mikäli Raahen kaupunki haluaa ottaa käyttöön Tieran Edustoren - puitesopimuksen, tulee Kuntien Tiera Oy:lle palauttaa liittymissopimus, jonka jälkeen laaditaan Kirjavälitys Oy:n kanssa puitesopimuksen mukainen palvelusopimus. Kuntien Tiera Oy huolehtii puitesopimuksen hallinnasta, ja valvoo puitesopimuksen mukaisten ehtojen täyttymistä. Uudessa Edustore-hankintakanavassa ei ole palvelun käyttöön liittyviä palvelumaksuja. Raahen kaupunki maksaa ainoastaan tilaamistaan tuotteistaan hankintakanavassa näkyvän hinnan, tuotteista ei peritä toimitus- eikä komissiomaksuja. Tuotteiden hinnat määritellään tuotetoimittajien suositushinnoista käyttäen toimittajan tarjouksessaan antamia kustantaja- ja kouluastekohtaisia alennusprosentteja. Alennusprosentit ja täten tuotteiden hinnat ovat huomattavasti aikaisempaa Edustore-puitesopimusta paremmat.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta päättää, että Raahen kaupunki liittyy mukaan Tieran Edustore puitesopimukseen.

Myönnetään opetus- ja kasvatusjohtaja Marianne Liimataiselle oikeus allekirjoittaa Tiera Edustoren liittymissopimus ja puitesopimuksen mukainen palvelusopimus Kirjavälitys Oy:n kanssa.

Päätös Hyväksyi esityksen.


Hankintapäällikkö Leena Räsänen esitteli asiaa kokouksessa.


Leena Räsänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.38.