Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 131



Arkkukarin siirtolapuutarhayhdistys ry:n lainahakemus

 

Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 131

  

375/02.05.03/2024  

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

 Arkkukarin siirtolapuutarhayhdistys on 24.4.2024 osoittanut oheisen liitteen mukaisen 12 000 euron lainahakemuksen Raahen kaupunginhallitukselle. Lainahakemus liittyy Leader-hanketuella tehtävää siirtolapuutarha-alueella sijaitsevan Pooki-kerhorakennuksen käytön parantamista. Yhdistys on saanut hankkeelleen myönteisen 12 280,80 euron tukipäätöksen Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselta 5.4.2024.

 Raahen kaupungin vuoden 2024 talousarvioon on varattu yhdistyksille myönnettäviä lainoja varten 150 000 euroa. Paikallisille yhdistyksille voidaan myöntää lainaa ulkopuolisella hankerahoituksella toteutettavien hankkeiden tilapäiseen rahoittamiseen, koska hankkeisiin saadut avustukset maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen.

Liitteet Lainahakemus Arkkukarin siirtolapuutarhayhdistys 24.4.2024

 Pooki-kattohanke POPELY-päätös 5.4.2024

 Säännöt Arkkukarin siirtolapuutarha 10/2021

 Velkakirja

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Myönnetään Arkkukarin siirtolapuutarhayhdistys ry:lle hakemuksensa ja oheisen velkakirjan mukaisesti 12 000 euron laina hankkeen toteuttamista varten.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen esitteli asiaa kokouksessa.