Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 46


Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 10.04.2024 § 46  

    

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösesitys Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Päätös Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Hyväksyttiin, että ennen asioiden käsittelyä, kokouksen alussa pidetään kaksi jäteasioiden esittelyä ja sovitaan tulevista aikatauluista.

Merkittiin pöytäkirjaan, että toimitusjohtaja Sami Hirvonen oli esittelemässä Kiertokaari Oy:n toimintaa klo 16.40 alkaen. Sami Hirvonen poistui esittelyn jälkeen klo 17.37.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Kempeleen jätekuljetus Ky/Kempeleen siirtokuljetus Oy:n edustajana toimitusjohtaja Matti Räisänen, myyntipäällikkö Tapio Kivioja ja Jyri Haikara olivat esittelemässä yhtiöiden toimintaa klo 17.38 - 18.08.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Aino Alatalo poistui tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.20.