Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 20


Valtuustoaloite: Haapajoen kirjaston kohtalo, valtuutettu Seppo Sorvari

 

Kaupunginhallitus 19.02.2024 § 43

 

Valmistelija Kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi

 Valtuutettu Seppo Sorvarin valtuustoaloite 13.11.2023:

 Tulevaisuuslautakunnan esityslistalla 14.11.2023 on esitys Haapajoen kirjaston lakkauttamisesta. Tilalle esitetään kirjastoautoa. Palvelu ostettaisiin Kalajoen kaupungilta. Päätösvalta asiassa on tulevaisuuslautakunnalla eikä asia tule kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

 Raahessa on pääkirjaston lisäksi kirjastot Pattijoella, Vihannissa ja Haapajoella. Aiemmin on jo lakkautettu Piehingin kirjasto ja Haapajoen kirjaston lakkauttamisen myötä Saloisten alueelle ei jää siten yhtään kirjastoa.

 Kuntalaisia ja Haapajoen koulun oppilaita sekä opettajia on kuultu, ja he puoltavat kirjaston säilyttämistä. Myös me allekirjoittaneet valtuutetut kannatamme kirjaston säilyttämistä.

 Kirjasto on muutakin kuin pelkkä lainauspaikka, eikä kirjastoauto tuo samanlaista yhteisöllisyyttä kylälle. On myös alueellisesti epätasa-arvoista ja siten myös Raahen kaupungin strategian vastaista, että yhdellä neljästä kaupungin suuralueesta ei olisi enää kirjastoa.

 Kysymme, onko muut kirjastopalvelujen järjestämisvaihtoehdot kartoitettu kuin kirjastoauto?

 On selvää, että Alatien kiinteistö on tulossa elinkaarensa päähän, eikä sen kunnostamiseen kannata käyttää verovaroja. Haapajoen kirjasto siirtyi ns. Alatien koululle kun Haapajoen koululla oli täyttä. Nyt meille on kuitenkin annettu ymmärtää, että Haapajoen koulun oppilasmäärä on laskussa, joten olisi järkevää siirtää Haapajoen kirjasto takaisin koululle. Olisi myös selvitettävä, voitaisiinko koululla kirjastoa pitää lainaajille auki koulun henkilökunnan toimesta? Esimerkiksi moni koulunkäynninohjaaja tekee osa-aikatyötä ja uskomme, että muutama lisätyötunti olisi tervetullutta. Kirjaston kokoelmaa voitaisiin hoitaa pääkirjastolta käsin ammattilaisen voimin.

 Esittämämme malli toisi käytännössä lähes samat säästöt kuin nyt esitetty lakkauttaminen ja kirjastoauton palveluista Kalajoen kaupungille maksettavat korvaukset. Alatien kiinteistöstä voidaan luopua huonokuntoisena, eikä uutta kirjastovirkailijaa tarvitse rekrytoida.

 Kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossin vastaus 24.1.2024:

 Kiitän lämpimästi kirjastopalveluita puoltavasta valtuustokysymyksestä.  

 Tulevaisuuslautakunta käsitteli Haapajoen kirjaston lakkauttamista kokouksissaan 14.11.2023 ja 12.12.2023. Kokouksista jälkimmäisessä toimielin teki päätöksen lakkauttaa Haapajoen kirjasto 1.2.2024 alkaen. Oikaisuvaatimuksia ei määräajassa saapunut ja toiminnan alasajo käynnistetään 1.2.2024 jälkeen. 

 Lakkautukseen päädyttiin toiminnallisista ja taloudellisista syistä: Haapajoen lähikirjaston vähäinen käyttö, kiinteistön heikko kunto sekä henkilöstösäästö puolsivat ratkaisua. Kirjaston siirtäminen koululle selvitettiin eikä se ole tilanpuutteen vuoksi mahdollista. 

 Tulevaisuuslautakunnassa todettiin, että kirjastopalveluiden saatavuus on riittävällä tasolla, kun käytössä ovat Kalajoen kirjastoauto (palvellut alueen asukkaita syksystä 2021 alkaen), kaupungin muut kirjastot Vihannissa, Pattijoella ja keskustassa sekä digitaaliset e-aineistot. Raahen kaupunginkirjaston aktiviinen ja hyvä yhteistyö alueen perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen yksiköiden kanssa jatkuu, minkä lisäksi iäkkäämpää väestöä palvelee Kirjastopalveluja kotiisi -toiminta. Henkilökunta opastaa myös mielellään ilmaisen, kirjastokortilla lainattavissa olevan eKirjaston käytössä niin yhteisöjä kuin kaikkia kuntalaisiakin. 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossin valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginvaltuusto 26.02.2024 § 20  

797/00.01.04/2023  

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Annetaan valtuustoaloitteeseen kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossin valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.