Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 18.10.2023/Pykälä 44


Vanhustenviikko

 

Vanhusneuvosto 06.06.2023 § 28

 

 

Valmistelija Vanhusneuvoston sihteeri Annekristiina Tuovinen

 Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko. Vanhustenviikkoa 1.-8.10.2023 vietetään teemalla: Tehdään iästä numero.

 Vanhusneuvoston toimintasuunnitelman 2023 mukaan, neuvoston tehtävä on  järjestää vanhustenviikolla 1.-8.10.2023 "Tehdään iästä numero" teeman mukaista ohjelmaa ja järjestää vanhustenviikolla paikallisten eläkeläisjärjestöjen kanssa perinteiset palvelukeskusvierailut. Lisäksi toimintasuunnitelman mukaan neuvosto järjestää tarvittaessa yleisötilaisuuden SOTE-asioista yhdessä vammaisneuvoston kanssa. 

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösesitys Aloitetaan yhdessä vanhusyhdistysten kanssa vanhustenviikon järjestelyt. 

Päätös Päätettiin aloittaan vanhustenviikon järjestelyt.

 

Vanhusneuvosto 15.08.2023 § 36

 

 

Valmistelija Vanhusneuvoston sihteeri Annekristiina Tuovinen

 Vanhusneuvoston sihteeri esittelee vanhustenviikon alustavan budjetin, ohjelman sekä vanhusten ja vammaisten yhteisen juhla-ohjelman luonnoksen. Juhlaa vietetään Raahesalissa 1.10.2023.

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösesitys Edetään järjestelyissä niin, että ohjelma on valmis elokuun lopussa.

Päätös Merkitsi tiedoksi.

Pyydetään juhlatilaisuuden juontajaksi vanhusneuvoston jäsen Paavo Törmi.

 

Vanhusneuvosto 18.10.2023 § 44

  

257/00.04.02/2023  

Valmistelija Vanhusneuvoston sihteeri Annekristiina Tuovinen

 Vanhusneuvoston sihteeri Annekristiina Tuovinen esittelee vanhustenviikon ohjelmasta tulleen palautteen. Keskustellaan asiasta.

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösesitys Merkitään tiedoksi.

Päätös Merkittiin tiedoksi. Vanhusneuvosto kiittää kaikkia Vanhustenviikon järjestelyihin osallistuneita tahoja.