Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 23


Muut asiat

 

Vanhusneuvosto 27.03.2023 § 23  

    

Esittelijä Puheenjohtaja

 Hallintosäännön 140 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

Päätösesitys Merkitään tiedoksi.

Päätös Keskusteltiin vammais-ja vanhusneuvoston yhteisestä virkistyspäivästä. Vahvistettiin, että virkistyspäivää vietetään lauantaina 27.5.2023 Bomballa. Neuvostojen yhteinen virkistystoimikunta järjestää ohjelman tilaisuuteen.

Käsiteltiin Vammaisneuvoston ehdotusta yhteistilaisuudesta, jossa halutaan kuulla Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa valittuja raahelaisia valtuutettuja. Päivämääräksi ehdotetaan lauantaita 7.10.2023 Raahesalissa.

Päätettiin, että seuraava vanhusneuvosto kokoontuu 6.6.2023 klo 10 Raatihuoneella.

Esa Ylisirniö poistui kokouksesta klo 11.10.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 11.12.